Syyskuu on kyllä pahaa aikaa mun mielentilalle. Alakulo meinaa hypätä tavalla jos toisellakin päälle. Harjoittelen mielen hallintatekniikkaa, jonka opin eräästä kirjasta. Sen idea on lisätä omien ajatusteni eteen lause "Mieleni on sitä mieltä että". Se on kyllä auttanut jo.
Mieleni on sitä mieltä että olen toivoton laiska luuseri kun en jaksa työpäivän jälkeen joka ilta tehdä jotain aktiivista, vaan haluan vaan jäädä kotiin oleilemaan. Minusta itsestäni se ei ole kovin paha juttu.
Mieleni on sitä mieltä että minun pitäisi harrastaa enemmän liikuntaa. Minusta tämä on ihan ok.
Mieltäni pelottaa, saanko töitä ja olenko hyvä taiteilija jos en koko ajan väsää jotain. Minuakin se pelottaa, mutta tiedän että ihminen tarvitsee myös lepoa ja rauhaa voidakseen ajatella ja luoda.
Tämä on aika toimivaa.
Toimivaa terapiaa on myös Alamar - niminen elokuva, jonka kävin tänään katsomassa. Tässä traileri. http://www.youtube.com/watch?v=7cRKgk4_4bQ
torstai 15. syyskuuta 2011
sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
Kate Bush
Tässä yrittäessäni kirjoittaa tulevia ja olevia töitä törmäsin Kate Bushin ihaniin vanhoihin videoihin. Aika on kyllä ajanut reilusti näiden ohi, mutta ihana silti katsoa näitä. Tulee mieleen Xena, Monty Python, Pink Floyd ja mitä vielä. Ah :D Mun idoli. Inspiroiva tyyppi.
http://www.youtube.com/watch?v=ot3cVY1JESQ&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=BW3gKKiTvjs&NR=1
http://www.youtube.com/watch?v=ot3cVY1JESQ&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=BW3gKKiTvjs&NR=1
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Oudon kauniita kuvia Google-street viewissä
Bongasin tällaisen http://9-eyes.com/ sivun, johon oli koottu outoja google-streetviewin kautta löytyneitä näkymiä. Todella oudon kauniita ja hämmentäviä kuvia. Kuin valokuvataidenäyttelystä. Voivatko nuo olla edes todellisia?
perjantai 25. helmikuuta 2011
Tämä Talvi.
Tuntuu että tämä talvi on kestänyt ikuisuuden. Vieläkin on tolkuttoman kylmä, vaikka ollaan jo helmikuun lopulla. Toisaalta tällaisia hankia näkee harvoin, ainakaan täällä pääkaupungissa!
Tässä alla kuvia Lieksan-, Nurmeksen- ja Kolin reissulta parin viikon takaa. 
Tavallinen perjantai.
Sain tänään mummolta onnittelukirjeen. Mummo päivitteli yläkertansa kosteusvauriota ja sitä, kuinka vaikeaa elämä on, ja silti vuodet kulkevat. Niinpä, mummo. Minäkin täytän maanantaina jo 26. Se tuntuu paljolta. Lapsensa luin jonkun jääkiekkoilijan haastattelua, jossa hän kertoi kiusoittelevansa tyttöystäväänsä siitä, että tämä on jo lähempänä viittäkymppiä kuin syntymäänsä. Minä olen sitä nyt. Pitäisikö sen tultua joltakin? Pahalta? Minä olen tyytyväinen elämääni juuri tällaisena kuin se on.
Jotain syytä lienee kuitenkin sillä, että aloitin blogin kirjoittamisen juuri nyt. Blogeista minulle tulevat ensimmäisenä mieleen sellaiset, joissa on paljon kuvia vaatteista ja trendikkäistä ihmisistä, ja joista kaksikymmentävuotiaat punavuorelaiset tytöt tekevät itselleen leipätyön muutamaksi vuodeksi. Tai sitten, sellaiset taiteilijatuttujeni jutut, joihin he kuvaavat luonnoksiaan ja hienoja puita. Tai sitten pienten lasten äitien blogit, joihin he tilittävät vauvanhoidon raskautta ja kuvaavat sitä, miten pikkuliinin ruuansulatus tänään toimi. Tai sitten laihdutusblogit. Tai poliittisten broilerien "kommentoin maailmanpolitiikkaa" -blogit. Tai strömsö-henkiset askartelublogit. Kaikilla niillä on paikkansa ja tilansa, ne välittävät jotain kokemusta maailmasta jaettavaksi muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Mitä minä haluan jakaa? Mikä minua kiinnostaa? Minun elämäni on aika tavallista ja hyvää juuri nyt, en ole vertaistuen tarpeessa. Jokin minua blogin pitämisessä kuitenkin viehättää.
Luulen, että se jokin on päiväkirja. Kellarissamme oli juuri vesivahinko, ja siinä minulta tuhoutui noin 30 vanhaa päiväkirjaa lähes lukukelvottomiksi. Se oli suuri menetys minulle, joka olen aina rakastanut päiväkirjojen kirjoittamista ja lukemista. Myös muiden kuin omieni. Ehkä minä haluan kirjoittaa jonnekin, mistä vuotava putki ei pääse tekstiä tuhoamaan. Mutta miksi tehdä se julkisesti? Onhan oma päiväkirja mitä yksityisin asia. Ja muille kirjoitettua joutuu aina sensuroimaan, etenkin jos se tapahtuu niin julkisesti kuin internetissä.
No. En kai voi muuta kuin tehdä sitä, mikä tuntuu oikealta. Ja nyt oikealta tuntuu tämän kirjoittaminen. Toivottavasti jaksan sitä jatkaa.
Jotain syytä lienee kuitenkin sillä, että aloitin blogin kirjoittamisen juuri nyt. Blogeista minulle tulevat ensimmäisenä mieleen sellaiset, joissa on paljon kuvia vaatteista ja trendikkäistä ihmisistä, ja joista kaksikymmentävuotiaat punavuorelaiset tytöt tekevät itselleen leipätyön muutamaksi vuodeksi. Tai sitten, sellaiset taiteilijatuttujeni jutut, joihin he kuvaavat luonnoksiaan ja hienoja puita. Tai sitten pienten lasten äitien blogit, joihin he tilittävät vauvanhoidon raskautta ja kuvaavat sitä, miten pikkuliinin ruuansulatus tänään toimi. Tai sitten laihdutusblogit. Tai poliittisten broilerien "kommentoin maailmanpolitiikkaa" -blogit. Tai strömsö-henkiset askartelublogit. Kaikilla niillä on paikkansa ja tilansa, ne välittävät jotain kokemusta maailmasta jaettavaksi muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Mitä minä haluan jakaa? Mikä minua kiinnostaa? Minun elämäni on aika tavallista ja hyvää juuri nyt, en ole vertaistuen tarpeessa. Jokin minua blogin pitämisessä kuitenkin viehättää.
Luulen, että se jokin on päiväkirja. Kellarissamme oli juuri vesivahinko, ja siinä minulta tuhoutui noin 30 vanhaa päiväkirjaa lähes lukukelvottomiksi. Se oli suuri menetys minulle, joka olen aina rakastanut päiväkirjojen kirjoittamista ja lukemista. Myös muiden kuin omieni. Ehkä minä haluan kirjoittaa jonnekin, mistä vuotava putki ei pääse tekstiä tuhoamaan. Mutta miksi tehdä se julkisesti? Onhan oma päiväkirja mitä yksityisin asia. Ja muille kirjoitettua joutuu aina sensuroimaan, etenkin jos se tapahtuu niin julkisesti kuin internetissä.
No. En kai voi muuta kuin tehdä sitä, mikä tuntuu oikealta. Ja nyt oikealta tuntuu tämän kirjoittaminen. Toivottavasti jaksan sitä jatkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)