Pitkästä aikaa

Muistinpa tässä pitkästä aikaa että minullahan on tällainenkin blogi. Kuvaavaa on, että olen kirjoittanut viimeksi lähes vuosi sitten.

Tällä hetkellä tuntuu, että elämä on varsinainen kaaos. Huh!

Eräs työn kautta tavattu tuttu, joka työssään tutkii ihmisten työoloja kysyi, montako työnantajaa mulla on vuodessa. Tänä vuonna niitä on kaksitoista verokortillista, sekä pari sellaista josta rahaa tulee, jos apurahoja tulee. Työkeikkojen pituus vaihtelee vuodesta viikottaista opetusta viikonlopun mittaiseen kurssiin. Teen kuluvan vuoden sisään työtä kuudella paikkakunnalla - Helsingistä Kajaaniin ja Turusta Lieksaan. Ja totta kai jatkuvasti tuotantohommia: rahan laskemista, apurahahakemuksia, sekä ideakonseptien kehittämistä ja kirjoittelemista, jos vaikka tulevaisuudellekin löytyisi työtä. Siihen menee yllättävän paljon aikaa. Samoin sellaisten proggisten ideoinnille, tuotannolle ja kehittelylle, joista ei tulekaan koskaan mitään, sillä tuotantotahoa ja apurahoitusta ei löydy. Niitä ei voi jättää tekemättäkään. Ellei halua löytää itseään yhtäkkiä täysin vailla työtä ja tulevaisuutta.

Tällä työmäärällä tienaan about tonnin kuussa - paitsi että selvästi vähemmän jos miinustetaan verot ja matkat, puhumattakaan sellaisista kulueristä, joita työnsä puolesta matkustamattomat eivät tiedä olevankaan (ulkonasyöminen jos ruokaa ei voi laittaa; useampi vaatekerta, että ehtii pestä ja kuivata vaatteet; junakahvi; puhelinkulut kun kullalle pitää sanoa hyvätyöt; viinipullot kissanvahdeille; jne), ja joita varten päivärahasysteemi on kehitetty. Kaikkialla niitä ei kuitenkaan makseta.

Mulla on kuitenkin se onni, että on opintotukikuukausia muutama jäljellä. Niitä samoja kuukausia olen sitten nostanut vuoden alussa, kun työtä jossain kuussa ei olekaan, ja maksanut tulorajojen takia vuoden lopussa, kun työtä löytyikin enemmän.

Olen tehnyt viime aikoina työtä seitsemänä päivänä viikossa, mikä on valitettavasti alkanut myös tuntua. Olen tosi väsynyt. Sellaiset asiat, jotka ovat tuntuneet etuoikeuksilta - kuten matkustaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen, sekä omasta elämästä ammentaminen - ovat alkaneet tuntua rasitteilta. Olisi ihanaa tehdä vähän aikaa jotain ihan tavallista, ja lähteä sitten vapaa-ajalla - jota ihan tavallisissa töistä saa - vähän taiteilemaan.

Huomaan, että jatkossa tulen laskemaan, kuinka monta nollarahan tai selvästialleliitontaksojen proggista mulla on vuodessa varaa tehdä. Ikävää on, että toistaiseksi mulla ei ole varaa jättää niitä tekemättäkään.

Välillä harmittaa kun tuntuu että tämä ei helpota koskaan. Mulla oli joskus fantasia, että kun pääsen tiettyyn pisteeseen - kun pääsen kouluun, kun tutustun oikeisiin ihmisiin, kun teen yhden tosi hyvän proggiksen, josta kaikki puhuvat - asiat helpottuisivat. Että ei olisi olo, että pitää rämpiä umpihangessa vaan saisi jostain varmasti työtä, tai ainakin rahaa kohtalaisen siedettävällä työtaakalla. Ainakaan vielä ei ole helpottanut. Ja voi olla, että ei helpotakaan, ainakaan ennen kuin täytän 60. Osasyy siinä, että asiat eivät ole niin iisejä, on nimittäin itsessäni.

Minä haluan ohjata, kirjoittaa ja opettaa. En ainakaan toistaiseksi osaisi kuvitella olevani kiinnityksellä jossain. Haluan tehdä itseni näköisiä proggiksia alusta loppuun. Teen mieluummin harrastajateatterissa itse kirjoittamani jutun kuin ammattiteatterissa ulkopuolelta sanellun jutun. Haluan myös työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurasta nautin ja joiden ajattelu inspiroi minua. Haluan tehdä teatterin perinteistä ajattelua ja rakenteita haastavia juttuja. Tämä tarkoittaa että en voi odottaa varmaa työtä enkä palkkaa.

Pitää yrittää nyt viettää viikonloput iisisti, lomaillen ja tehden kivoja juttuja. Pitää sunnuntait lomaa. Muuten nimittäin ajan sekä itseni että puolisoni hermoromahduksen partaalle...

Ja nähdä hyvät asiat, eikä maalata piruja seinille tai kuvitella ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolen. Pääosinhan minulla on asiat tosi hyvin. Tiedän, mitä haluan ja saan tehdä sitä. Saan siitä jopa sen verran rahaa että sillä voi elää. Nyt pitää vaan relata ja nauttia elämästä. En ole siinä vielä kovin hyvä, mutta ehkä nyt on korkea aika opetella?